JOLOKSEN ERÄ Ry historiikki vuosilta 1962- 2012

Kirjoittanut Martti Leskelä

_____________________________________________________________________

Arvoisat maanomistajat, hyvä juhlayleisö ja kutsuvieraat!

Sain viime vuoden puolella tehtäväksi tehdä historiikkia metsästysseura Joloksen Erä ry:n olemassa olon ensimmäisestä viidestäkymmenestä vuodesta. Tehtävä oli mielenkiintoinen siksi, että tuli pakostakin tutkittavaksi yleisesti aikaa myös ennen seuran syntymää, koska metsästystä on ihminen harrastanut jo syntymästään saakka. Ja myös siksi, että tuli palauteltua mieliin niitä neljääkymmentä vuotta, jonka ajan on itse ollut mukana joko aluksi nuorena miehenä vain kokouksissa ja myöhemmin eri tehtävissä myös seuran toimielimissä.

Historiikilta ei vaadita tieteellisen tutkimuksen tarkkuutta ja siksi Joloksen Erän historiikin lähteinä olen käyttänyt yleisen historian osalta kirjaston lähteitä ja paikallisen osion osalta seuran pöytäkirjoja sekä henkilöhaastatteluja.

Tässä historiikissa asioista kerrotaan kronologisesti eli edetään aikajärjestyksessä.

Aika ennen seuran perustamista

Ensimmäiset metsästysseurat perustettiin 1865 Venäjän vallan alaisuudessa, jolloin suurruhtinaskunnan edustajat sallivat niiden perustamisen. Tämä merkitsi järjestäytyneen metsästyksen alkua.

Kehitystä osoitti myös kahden uuden metsästysasetuksen säätäminen 1800- luvun loppupuolella. Tähän saakka meillä noudatettiin Ruotsin metsästyssäännöksiä. Ensimmäinen Suomen suurruhtinaskuntaa koskeva metsästysasetus säädettiin 1868 ja sitä uudistettiin perusteellisesti 1898.

Jotta heikommankin lukutaidon omaavat olisivat tulleet tietoiseksi lain sisällöstä, niin koko asetus ” ylösluettiin saarnastuolista” kirkonmenojen yhteydessä. Näin tehtiin myös jos jokin säädöksen kohta muuttui.

1900- luvun alkaessa Suomessa oli noin 70 rekisteröityä metsästysseuraa. Osa oli suuria läänin käsittäviä seuroja ja osa paikallisia metsästysyhdistyksiä. Valtaseura oli Suomen Metsästysyhdistys, joka oli ensimmäisenä metsästysseurana saanut toiminnalleen senaatin hyväksynnän vuonna 1865. 1900- luvun alussa sillä oli jo valtakunnallisen järjestön rooli.

Vuosisadan vaihtuessa, sortovuosien aikana Venäjä tiukensi otettaan ja halusi poistaa suomalaisten erityisoikeuksia, näihin erityisoikeuksiin kuului myös metsästykseen liittyviäkin oikeuksia. Näistä sortovuosista seurasi se, että Suomen Metsästysyhdistyksen rahastonhoitaja ja johtokunnan jäsen Eugen Schauman ampui kesäkuussa 1904 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin.

Sortovuosista seurasi myös se, että valtiovalta kielsi mm. yhteiskokousten järjestämisen ja seurat joutuivat hakemaan lupia ampumatoimintansa järjestämiseen. Osa seuroista sai luvan ja osalle lupaa ei myönnetty. Joidenkin seurojen jäsenet joutuivat mm. tarkkailuun ja osa menetti aseensa. Tämä johti myös siihen, että osa metsästäjistä joutui piileskelemään metsässä hankkiakseen perheellensä ruokaa. Sekasorron aikana mm. hirvikanta hupeni lähes sukupuuton partaalle.

Tuo 1898 asetus oli voimassa yli 30 vuotta. Tässä asetuksessa säilytettiin metsästysoikeuden ja maanomistuksen ikivanha sidonnaisuus. Maanomistajat voivat perustaa yhtenäisiä metsästysalueita ja siinä opastettiin myös miten vuokrasopimuksia oli tehtävä. Valtio maksoi tapporahaa suurpedoista ja ketuista. Kunnat velvoitettiin maksamaan tapporahaa huuhkajasta, kanahaukasta, korpista ja variksista. Asetuksessa lueteltiin myös hyödylliset otukset – nykyiset riistaeläimet. Näille oli säädetty myös metsästysajat. Hirvenmetsästys oli kielletty, mutta erillisellä asetuksella voitiin sallia metsästettävän koirashirveä syyskuun kahdeksan ensimmäisen päivän aikana.

Uudesta metsästyslaista alettiin keskustelemaan jo 1920- luvulla ja Suomen ensimmäinen metsästyslaki vahvistettiin 1934. Uudessa laissa säilyi vahva maanomistuksen ja metsästysoikeuden sidonnaisuus. Uutta laissa oli jokaisen metsästäjän vuosittain maksettavaksi tullut riistanhoitomaksu eli hankittavaksi tuli metsästyskortti. Ensimmäisenä vuonna 1934 kortin lunasti noin 67 000 henkilöä. Laissa säädettiin myös valtion metsästyksenvalvojista, riistahoitoyhdistysten perustamisesta sekä pohjoisten kuntien asukkaiden vapaasta metsästysoikeudesta valtionmailla. Laissa oli myös säädökset metsästysajoista, rauhoitusajoista sekä seuraamukset lain rikkomisesta.

Tärkein riistaeläin 1900- luvun ensimmäisellä vuosisadan puoliskolla oli orava, sitä pyydettiin parhaimpina vuosina yli 2 milj. kappaletta. Oravannahka oli niin arvokas, että miehet metsäsavotoilta saattoivat lähteä paremman ansion toivossa oravametsälle. Ketunnahkakin oli niin arvokas, että pitäjässä saattoi kierrellä jopa revonjälkien ostajia. 1938- 1940 ketunpyynti oli luvanvaraista. Hirveä metsästettiin vuodesta 1898- vuoteen 1923, jolloin se rauhoitettiin kymmeneksi vuodeksi.

Sota-aika

Sota-aikaan metsästettiin myös kotirintamalla, jossa muutoin elettiin tiukkaa säännöstelyn aikakautta.

Vuonna 1941 valtiovalta sääti pakkoluovutussäädöksen, jonka mukaan esim. hirvenpyyntiluvan saanut sai pitää kaatamastaan hirvestä 50 kg lihaa itsellään, loput oli luovutettava valtiolle. Tämä johti siihen, että hirvien keskipainoksi tuli n. 100- 110 kiloa. Tätä säädöstä muutettiin sitten myöhemmin sellaiseksi, että valtion tuli saada puolet hirvestä ja että puolittaminen tuli tapahtua sahaamalla ruho selkärankaa pitkin kahtia. Tämä taas johti siihen, että hirvien keskipaino nousi vuodessa useilla kymmenillä kiloilla.

1950- luvulla asetettiin komitea valmistelemaan uutta metsästyslakia, joka sai luonnoksen valmiiksi 1959. Sitten alkoivat keskustelut ja lausuntokierrokset ja laki hyväksyttiin 1962. Tässä säädettiin mm. metsästysalueiden perustamisesta sekä Metsästäjien Keskusjärjestön tehtävistä. Keskusjärjestön toiminta perustettiin sille, että metsästäjät itse hoitivat tästä eteenpäin metsästystoiminnan käytännön järjestelyn. Eli se sai valtiollisen tunnustuksen ja metsästäjät saivat lisää valtaa päättää omista asioistaan.

Joloksen Erä ry perustaminen

Niin kuin muuallakin maassa, myös Joloskylässä metsästettiin ennen metsästysseuran perustamista. Esimerkiksi hirvenpyyntiä harrastettiin muutamalla porukalla, oli Kirvesselän porukka, Tornion veljesten/ Kanniaisen veljesten porukka ja ainakin Heikki Einari Leskelän ja sotaherra Likin porukka. Silloinkin piti olla noin 1000 ha alue, mutta mitään karttoja ei tarvinnut esittää ja siksi alueet olivatkin repaleisia.

Kevät talvella 1962 heräsi keskustelu kylällä metsästysseuran perustamisesta, jossa merkittävä rooli oli Jaakko Kurttilalla promoottorina ja alkuun panijana. Ensimmäinen palaveri asiasta pidettiin Arkalan vanhassa pirtissä ja siellä keskusteltiin ja päätettiin että kyllä seura pitää perustaa, sitten vain piti kokoukselle löytää paikka ja Lapin Aate sanoi, että kyllä heillä voidaan palaveri pitää.

Joloksen Erä ry kirjoitettu historia alkaa Joloskylän ja Yliperän maanomistajien kokouksesta Aukusti Lapinlammen talosta 21.5.1962. Kokouksessa oli mukana ainakin 13 maanomistajaa ja riistapäällikkö Lars Mikkola sekä useita riista-alan edustajia. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Kurttila ja sihteeriksi Eino Kynsilehto. Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Paavo Leskelä ja Lauri Kokkoniemi. Kokouksessa on käyty keskustelua metsästysseuran merkityksestä ja sen tarkoituksesta. Riistapäällikkö alusti keskustelua ja kokousväki tuli siihen tulokseen että metsästysseura on perustettava. Yksimielisellä päätöksellä seuran nimeksi sovittiin Joloserä Ry. En tiedä oliko nimeksi tarkoitettu Joloserä Ry vai oliko pöytäkirjan pitäjälle tapahtunut pieni kirjoitusvirhe? Samalla päätettiin liittyä Suomen metsästäjäliiton Pohjois- Pohjanmaan piirin jäseneksi. Kokouksessa mukana olleiden mukaan Aukustin pirtti oli ollut niin täynnä savua, että ulos ei juuri nähnyt.

Perustettavan seuran säännöiksi hyväksyttiin Suomen Metsästäjäliiton mallisäännöt hieman jostakin kohdin muutettuna. Johtokunnan jäsenmääräksi sovittiin seitsemän jäsentä. Johtokunta kutsuu jäsenet kokouksiin pylväsilmoituksin kaksi viikkoa ennen kokousta.

Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Aarne Koistinen ja Eino Immonen Yliperältä, Heikki A Leskelä, Veijo Lämsä ja Heikki E Leskelä Joloskylästä sekä Matti Pohjola ja Arvo Rautio Niemikylästä. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Heikki E Leskelä ja varapuheenjohtajaksi Eino Immonen. Sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi valittiin Eino Kynsilehto. Tilintarkastajiksi valittiin Paavo J Leskelä ja Jaakko Timonen sekä varalle Elsa Leskelä ja Siviä Kukkaniemi.

Pöytäkirjan 9 pykälän mukaan johtokunnan tehtäväksi jätettiin toiminta- ja riistahoitosuunnitelman laatiminen sekä tulo- ja menoarvion laatiminen, nämähän ovat edelleenkin seuran johtokunnan keskeisempiä tehtäviä. Pöytäkirjan 10 pykälässä päätettiin että maanomistajilta ei peritä liittymismaksua, mutta maattomilta maksu olisi 500 markkaa. Päätettiin myös että tilalta pääsee yksi perheenjäsen alkavaa 100 hehtaaria ilman liittymismaksua. Metsästäjäjäsenen jäsenmaksuksi päätettiin 200 markkaa.

Maanomistajat vuokrasivat maansa seuralle vastikkeetta, ainoa korvaus oli seuran liittymismaksusta vapautuminen, joka tuohon aikaan oli hyvinkin tarpeellinen vastaantulo seuralta.

Pykälässä 11 päätettiin että seuran jäseneksi on oikeus päästä jokaisen seuran alueella asuvan Ylikiimingin kunnassa henkikirjoitetun. Pykälän 14 mukaan maanomistajajäseneksi katsotaan sellainen maanomistaja jonka maan johtokunta katsoo metsästykseen soveltuvaksi.

Mitä näihin muutamaan pykälään on kirjattu, niin niiden periaatteethan ovat edelleenkin seuran nykyisissä säännöissä voimassa ja elossa. Tässä huomaa jälleen kuinka usein nuo vanhat viisaudet elävät läpi vuosikymmenten lähes muuttumattomana.

Jaakko Kurttilan rooli perustettavan metsästysseuran luonnissa oli merkittävä, koska hän oli jo perehtynyt uuteen metsästyslakiin ja hänelle oli jo tullut kokemusta seuran perustamiseen liittyvistä järjestelyistä ja siitä miten asiat tulisi hoitaa niin maanomistajiin kuin viranomaisiinkin päin. Sillä noin kuukautta aikaisemmin, 15.4.1962, oli perustettu Ylikiimingin Metsästysseura ry. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi oli valittu Jaakko Kurttila, varapuheenjohtajaksi Juho Kanniainen ja sihteeriksi Arvi Simonen. Seurojen välinen maaraja kulki Kääriästä joen yli Nuorittalle.

Kesällä 29.7.1962 ilmeisesti johtokunta piti kokoustaan, koska paikalla ei ollut muita kuin johtokunnan jäseniä. Kokouksesta muuta mielenkiintoinen päätös, ensinnäkin päätettiin anoa kalastusseuralta oikeutta ampua vesilintuja. Tässä herää kysymys, oliko kalastuksen osalta järjestäytyminen tapahtunut jo aikaisemmin, ilmeisesti kalastuksella oli kuitenkin leivän jatkeena tuolloin suurempi merkitys, sillä kalastustahan saattoi harrastaa läpi vuoden. Pykälässä 5 jo oltiin joustamassa keväällä sovituista säännöistä, koska jäseneksi päätettiin hyväksy myös muualla asuva jos on yhteys metsästysseuralle luovutetun alueen omistukseen, eli tarkoitti käytännössä perinnöllisyyttä. Toinen ehkä vielä tänä päivänä herkempi kohta on pöytäkirjan 7 pykälän päätös, jossa ulkomaalaisilta evättiin mahdollisuus metsästykseen seuranalueella, eli koski mm. linnustukseen myönnettäviä vuorokausilupia. Todennäköisesti ulkomaalaisilla tarkoitettiin ulkopaikkakuntalaisia.

Vuonna 1962 kirjattiin 60 maansa vuokrannutta tilaa ja 43 maksavaa jäsentä.

Vuoden 1963 talvikokouksen päätöksistä voisi mainita mm. sen, että kokouksen 12 pykälässä valtuutettiin johtokunta edustamaan seuraa Oulun seudun riistanhoitoyhdistyksen kokoukseen, jossa oli tarkoituksena perustaa oma Ylikiimingin ja Kiimingin yhteinen riistanhoitoyhdistys.

Kokouksessa 19.5.1963 päätettiin hakea seuralle kuutta hirvenlupaa. Saman kesä elokuun kokouksesta löytyy myös mielenkiintoinen päätös, jonka mukaan Heikki Einari Leskelälle myönnettiin oikeus myydä jänikselle ja linnuille vuorokausilupia ja hän sai myös osoittaa metsästysalueet. Joulukuun kokouksessa sovittiin myös tulevan syksyn hirvimetsästyksestä siten, että ensimmäinen hirvi olisi peijaishirvi. Eli seuran peijaisperinne on alkanut heti seuran perustamisesta alkaen.

Vuoden 1963 pöytäkirjoista huomaa myös yhden jännittävän seikan, joka oli tuolle ajalle tyypillistä. Esimerkiksi Osuuskassan johtajalle Tauno Kauppiselle myönnettiin metsästysoikeus samoin kuin Osuuskaupan johtajalle. Tottahan oli, että tilalliset olivat osakkaina osuusliikkeissä ja myös riippuvaisia molemmista monellakin eritavalla.

Tässä yhteydessä on syytä mainita Heikki Einarin näkyvä ja keskeinen rooli kylän metsästyskulttuurin luomisessa niin ennen seuran perustamista ja myös seuran ensimmäisinä vuosikymmeninä. Hän oli voimakkaasti kantaaottava, sanavalmis ja lahjakas puhuja. Joka ei häntä tuntenut, niin saattoi jäädä huomaamatta hänen lisämausteet jotka hänen juttuihinsa aina sisältyi. Näihin aikoihin liittyy eräskin hirvenjahti reissu, kun Heikki Einari, Säävälän miehet ja Immonen olivat olleet päivän jahdissa ja jo hämärän tullessa pysähtyivät nuotioimaan Kauniinsuon laitaan, siitä Kestin Pekka lähti tutkiskelemaan ympäristöä ja kohta kuului pauketta. Kukaan ei oikein ollut selvillä mitäs Pekka siellä ampuilee, no hirveähän kohti siellä Pekka oli ampunut. Siinä sitten oltiin istuskeltu jonkun aikaa ja lähdettiin jatkamaan kohti kylää. Kohta Heikki Einari ja Alpo huomasivat hämärässä, että tuossahan seisoo joku tumma möykky, kaverukset nykäisivät pyssyt tanaan ja laukaukset lähti. Mentiin sitten paikalle niin iso hirviähän siellä oli nurin. Tähän myös kerkisi Kestin Pekka ja hän heti vakuuttelemaan että tätähän hän oli ampunut, Alpo ja Heikki näkivät syvän helpotuksen Pekan kasvoilla. Yö siinä sitten meni ja aamulla oltiin Leskelässä.

Kesäkuussa 1964 päätettiin tehdä metsäretkestä Koivulaan ja majaa kunnostetaan samalla. Sattuma oli myös se, että vuosikokous pidettiin 8.3.1964 Nuorisoseuran talolla, joka kokouksen jälkeen 19.3. paloi maan tasalle. Kyllä pistettiin puunkeräys käyntiin ja niin saman vuoden syksyllä oli jo nykyinen seurantalo pystyssä.

Syksyn 1964 kuudesta hirviluvasta kaadettiin kolme. Vuosikokouksessa 1965 perustettiin riistanhoitokunta, jonka muodosti johtokunta ja sen valitsemat varamiehet. Yleisessä kokouksessa kesällä 1965 päätettiin hankkia seuralle metsästyskielto lappuja, sekä päätettiin pitää hirvikoe ammunta 11.-12.9. Palokankaan montulla. Tästä pöytäkirjasta löytyy myös mielenkiintoinen päätös, jolla sallitaan järjestää ajokoirien kilpailuajo Leskelän takamaastossa. Tuskin kyse oli mistään kilpa-ajosta vaan ajokokeen tyyppisestä tapahtumasta.

Huhtikuun 17 päivä 1966 pidettiin ylimääräinen kokous seuran sääntöjen muuttamiseksi, mutta äänestyksen jälkeen säännöt jäivät entisenlaisiksi. Tässä kokouksessa sovittiin myös pidettäväksi seuraava kokous, jossa asiana oli Somerovaaralaisten vuokrasopimusten irtisanominen.

Todennäköisesti Joloksen erä oli pinta-alallisesti suurimmillaan ensimmäiset 10 vuotta. Pinta-ala lienee ollut noin 20 000 hehtaaria.

Somerovaaran tilojen irtisanominen alkoi muutaman tilan vuosivauhdilla ja suurin vuokrasopimusten irtisanominen tapahtui alkuvuodesta 1972, jolloin 10 tilan kohdalta vuokrasopimukset päättyivät. Tämä tarkoitti myös seuran pinta-alan supistumista noin 14 000 hehtaariin.

Joloksen Erästä irtisanoutuneet Somerovaaran tilat yhdessä muiden alueen asutustilojen kanssa perustivat Somerovaaraan 23. huhtikuuta 1972 uuden seuran ja seuran nimeksi päätettiin Somerovaaran Erä. Perustavassa kokouksessa puhetta johti metsäteknikko Martti Karppinen. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Seppo Moilanen.

Tässä haluaisin jälleen ottaa esille yhden ajalle tyypillisen tapauksen, joka koskee johtaja Leo Lietoa, hän haki seuran jäsenyyttä usean vuoden ajan ja vuosikokouksessa 1966 hänet hyväksyttiin sillä ehdolla, että hän on sopiva henkilö edistämään seuran toimintaa. Niinpä Liedon lahjoittama kunniakirja päätettiin antaa syksyn hirvijahdissa peijaishirven kaatajalle. Syksyllä 1967 Liedon lahjoittama kunniapalkinto päätettiin taas antaa sille, joka ampuu ensimmäisen hirven seuran maille, tästä ei välttämättä tarvitse vetää johtopäätöstä, että hirvenmetsästystä olisi harjoitettu muuallakin kuin seuran mailla.

Hirvenmetsästystä 1960- luvulla harjoitettiin 4-5 porukassa, jotka olivat Somerovaara, Mannila, Jolos, Säävälä ja Nuoritta. Lupien määrä vaihteli 4-6 lupaan, peijaisiin annettiin joko koko hirvi tai aikuisesta etulapa. Vuosikymmenen lopulla lupamäärä tippui vielä entisestään ja näköpiirissä olivat jo että rauhoitusvuodet ovat edessä, jotka tulivatkin sitten heti seuraavan vuosikymmen alussa, rauhoitusaikaa oli kahtena syksyä ja vasta syksylle 1972 seura päätti hakea yhtä lupaa peijaishirveksi.

1960- luvun lopulla oli myös muutakin toimintaa, esimerkiksi seura järjesti pilkkikilpailuja Vasamolla ja Huumonjärvellä, jotka jatkuivat vielä 1970- luvullakin.

Vuoden 1971 vuosikokous pidettiin 28.3. Joloksen koululla, tästä on pöytäkirjan pitäjä Reino Koskela kirjannut maininnan, että seuran jäsenet kunnioittivat kokousta poissa olollaan. Ilmeisesti siellä ainakin muutama on ollut paikalla, koska kokouksen toimihenkilöt oli pystytty valitsemaan. Somerovaaralaiset puuttuivat jo siitä syystä, että oman seuran perustaminen alkoi näyttää todennäköiseltä.

Muunkin metsästyksen osalta elettiin niukkuuden aikaa, siitä kertoo pöytäkirjojen mukaan isot rauhoitusalueet, noin 2000 ha, kaikelta riistalta sekä seuran kokouksissaan nimittämien metsästyksenvalvojien määrät, esim. 1971 syksyllä nimettiin 10 valvojaa seuran alueelle ja he saivat jokaisesta luvattomasta kiinni ottamastaan metsästäjästä palkkiota itselleen ja osa meni seuralle. Seuraavana syksynä valvojien määrä oli jo 13 henkilöä. Pöytäkirjoista ei käy selville sitä, että tavattiinko yhtään luvatonta metsästäjää, mutta todennäköistä on, että jos tavattiin, niin asiat ilmeisesti pyrittiin sopimaan metsässä kahdenvälisissä keskusteluissa.

Seuran jäsenmäärän kehityksessä näkyi selvästi 1950- luvulla syntyneiden suurten ikäluokkien tulo siihen ikään, jolloin mm. kiinnostus metsästykseen kasvoi ja ikänsä puolesta se tuli mahdolliseksi. Seuran jäsen määrä lisääntyi siten, että 1972 määrän ollessa 54 jäsentä se oli kahdenvuoden päästä jo 83 jäsentä.

Keväällä 1973 päätettiin hakea hirvilupia yhteisluvalla Ylikiimingin Metsästysseuran kanssa.

Kevään 1974 vuosikokouksessa kokous päätti pitää keväällä pienoishirvikilpailut jäsenten välisenä, johon seura hankkii patruunat. Ilmeisesti koettiin kokousväen keskuudessa olevan tarvetta harjoitella myös hirvenammuntaa, koska hirven kaatamiseen tarvittiin voimassa oleva merkintä koeammunnan suorittamisesta. Samassa kokouksessa päätettiin hankkia myös lihan purkituskone, jos seuran kassa antaa myöten. Syksyksi 1974 seura päätti anoa kahta hirvenlupaa.

Vuosikokouksessa 1977 päätettiin perustaa kilpailujaos, jonka tehtäväksi tuli mm. tehdä selvitys pienoishirviradan rakentamisesta seuran taloudellisten resurssien puitteissa, ilmeisesti resursseja ei ollut kun rata jäi rakentamatta.

Ketunpyynnissä koko 1970- luvun lopun käytiin kädenvääntöä siitä sallitaanko ketun myrkyllä ja raudalla pyynti ja kenelle lupia myönnettäisiin. Asiasta kirjelmöitiin riistanhoitoyhdistyksen kanssa vuosittain. Kiimingin- Ylikiimingin riistanhoitoyhdistys kielsikin elokuussa 1979 ketun rautapyynnin.

Vuonna 1978 pidettiin toukokuulla kokous, jossa päätettiin uudistaa Metsästäjäin Keskusjärjestön mallisääntöjen mukaisiksi. Kesäkokouksessa päätettiin metsälintujen rauhoittamisesta kokonaan.

Kesäkokouksessa 1980 päätettiin ottaa käyttöön ensimmäisen kerran metsäkanalintujen metsästykseen saaliskiintiöt, joka tarkoitti sitä että metsästäjää kohden oli käytettävissä 12 pistettä. Metson pistemäärä oli 6 pistettä, teeri 2 pistettä ja riekko sekä pyy yhden pisteen.

1980- luvun alussa hirvikanta oli jo elpymässä aallonpohjasta ja niinpä 1982 seuralla oli jo käytettävissä 8 aikaisen ja 6 vasan luvat. Näihin aikoihin tuli myös maanviljelijöiltä painetta estää hirvien vahinkoja viljelyksille ja niinpä seura päätti hakea peltohirven kaatolupaa. Elokuun hirvipalaverissa päätettiin anoa lupaa, jotta Seppo Leskelä saisi kouluttaa hirvikoiraa ennen syksyn metsästyskautta. Voidaankin katsoa, että tuolloin oltiin luomassa uutta hirvenmetsästyskulttuuria, joka tulisi myöhemmin muuttamaan koko tähän saakka käytettyä metsästystapaa. Tämä oli ensimmäinen askel siirtymisessä ajometsästyksestä kohti koiran avulla tapahtuvaan hirvenmetsästykseen.

Vuoden 1982 kokouksessa sovittiin myös riistahoitojaoston perustamisesta. Jaosta toiminnasta voisi mainita mm. telkänpönttöasioiden kehittäminen ja myös myöhemmin minkkiloukkujen tekemiseen kouluttaminen. 1980- luvun alkaneella tehokkaalla minkkien pyynnillä onkin pidetty minkkikanta pienenä ja metsäkanalintujen kanta saatiin siten jälleen kasvamaan. Ensimmäinen riistapelto tehtiin samana vuonna Ahmasmaalle, mutta tiettävästi jo 1960- luvun lopulla esim. Haara-ahon veljeksillä oli riistaa varten tehty viljelmä Kortesuolla.

1983 vuosikokouksessa annettiin hirvijaostolle hirvenmetsästyssäännön uusiminen, jossa päätettäisiin hirvipeijaisten järjestelyistä sekä muista hirvenmetsästykseen kuuluvista asioista. Tässä kokouksessa päätettiin myös uudistaa seuran sääntöjä Metsästäjien Keskusjärjestön mallisääntöjen mukaisiksi. Muissa asioissa annettiin riistanhoitojaostolle tehtäväksi ryhtyä toimeen Koivulan kämpän kunnostamiseksi.

Saman vuoden kesäkokouksessa koppelo rauhoitettiin. Hirvenmetsästykseen ilmoittautui 74 metsästäjää ja metsästys tapahtui kolmessa seurueessa Jolos, Leskelä ja Nuoritta.

1984 vuosikokouksessa seuran sääntöjä muutettiin, seuran uudeksi jäseneksi pääsee seuran alueella asuvat Ylikiimingin kunnassa henkikirjoilla olevat henkilöt sekä maanomistajat, heidän poikansa/ tyttärensä sekä vävyt ja miniät. Johtokunnalle annettiin myös valtuutus hankkia seuralle latausvälineet sekä hirvijaostolle tehtäväksi tutkia pienoishirviradan rakentamista. Joloksen Erä päätti myös osallistua Oulun edustalla merellä pidettävään 48 tunnin maratonpilkkiin, johon osallistuttiin muutaman vuoden ajan.

Kesäkokouksessa päätettiin vesilinnustuksen rajoituksista Jolosjärvellä, ensimmäisen viikon jälkeen maanantai- tiistai ja keskiviikko olisivat rauhoituspäiviä. Metsälinnustus rauhoitettiin kokonaan.

Vuonna 1985 Riistanhoitoyhdistys lähestyi jälleen kirjeellä metsästysseuroja olisiko niillä kiinnostusta peltohirvien metsästykseen viljelyksien aiheutuvien vahinkojen vähentämiseksi.

Kesäkokouksessa metsälinnut rauhoitettiin kokonaan äänin 22- 21. Hirvimetsälle ilmoittautui 78 jäsentä.

Vuonna 1986 päätettiin hakea hirvilupia yhdessä muiden Ylikiimingin seurojen kanssa. Toivo Marttilalle ja Seppo Leskelälle annettiin lupa kouluttaa hirvikoiria, valtiomaille ei saatu lupaa. Peltohirveä metsästetään Jouko Karjalaisen pelloilla Haaposuolla.

1987 vuosikokouksessa toimintasuunnitelmaan kirjattiin lihankäsittelypaikkojen rakentaminen, radiopuhelinten hankinta sekä riistapeltojen tekeminen.

Hirviseurueiden määrä kasvoi jälleen yhdellä, Mannilaan muodostettiin jälleen oma seurue. Myös 1987 syksyllä peltohirveä metsästettiin.

Peltohirvenmetsästystä jatketaan edelleen maanomistajien pyynnöstä. Järjestettiin myös vasaottelu ammunnat Horsmassa, joissa parhaiten ampuneelle seurueelle annettiin palkinnoksi vasa seuran luvista.

Tähän peltohirven metsästykseen liittyi yksi seikka, jonka tohtinee nyt paljastaa. Peltohirveä metsästettiin aina ennen varsinaisen hirvenpyynnin alkua, ongelma oli siinä, koska ilmat olivat vielä lämpimiä ja uroksilla kiima-aika, ketään ei ampuminen oikein vielä kiinnostanut. Jahdissa saatettiin maata ladossa tai ladon katolla ja katsoa kun hirvet olivat aterialla, joskus saatettiin niitä säikytellä takaisin metsän siimekseen, etteivät isännät vai sattuisi niitä näkemään pelloilla.

Kesäkokouksessa 1989 päätettiin metsälintujen osalta rajoittaan metsästystä siten, että otettiin jälleen käyttöön kiintiöt, jossa metso/ koppelo antoi 6 pistettä ja muut 3 pistettä, jokaisella metsästäjällä oli käytettävänä 12 pistettä.

Tässä yhteydessä voisin kertoa tapauksen, jolloin Leskelän porukka oli onnistunut saamaan paikallislehden Jokipostin toimittajan Mikkosen Päivin mukaan hirvenmetsälle. Päivi oli muutamana syksynä mukana ja mm. 1989 lokakuun 5 päivän numerossa hän kirjoittaa; ” Se oli ylivuotias uros. Suolet leikattiin ulos, veri laskettiin ulos. Porukan vanhin, seitsemänkymmenen paremmalla puolella oleva Janne on ruukannut juoda aina lämmintä hirvenverta, jopa litra kaupalla. Niin nytkin, tosin hän joi vain kaksi kahvimotillista. Kerkesi sen verran hyytyä ennen kuin Janne tuli paikalle, ettei sitä viitsinyt oikein tolkuttomasti juoda. ”Potenssilääkettä.. potenssilääkettä”, huutelivat porukan suullaimmat.

1991 merkattiin maastoon riistakolmio, jonka laskennan perusteella suunnitellaan aina syksyistä metsälinnunmetsästystä. Joloksen Erän riistakolmio on ollut maastoon merkattuna jo yli 20 vuotta ja metsäkanalintujen laskentaa sekä kannan arviointia on tehty kesälaskennalla keskeytyksettä aina tähän päivään saakka. Kiimingin- Ylikiimingin riistanhoitoyhdistys on antanut kiitosta ainoasta alueellaan toiminnassa olevasta riistakolmiosta, jonka pyörittämisestä kiitos kuuluu muutamalle aktiiville. Vuoden 2011 kesästä alkaen maalintujen metsästysajasta annetaan asetus vasta syyskuun alussa, jolloin riistakeskuksella on käytettävissään kolmiolaskennan tulokset alueittain.

Vuosikokouksessa 1992 annettiin johtokunnalle tehtäväksi seuran viirin ja hihamerkin suunnittelun eteenpäin vieminen. Viirin ja hihamerkin aihioksi valittiin Kari Tauriaisen taustajoukkoineen luoma malli. Seuran 30-vuotisjuhlat sovittiin silloin pidettävän syksyn peijaisten yhteydessä. Ensimmäiset JE viirit luovutettiin elossa oleville seuran perustajajäsenille ja muutoin pitkään seuran tehtävissä olleille.

Pienpetojen pyynnistä yhteistyössä naapuriseurojen kanssa sovittiin ja käytäntö on ollut voimassa tähän saakka. Tämä ns. Arkalan kettuporukka, johon kuuluu jäseniä Joloksen erästä sekä Somerovaaran erästä, pyytää vuosittain keskimäärin 15 kettua ja muuta pienpetoa.

Vuonna 1995 seura päätti kutsua kunniajäseneksi pitkän linjan seura-aktiiveja; Eino Virkkulan, Alpo Säävälän, Veijo Lämsän, Reino Pöyskön ja Hannu Kauppilan.

1997 päätettiin hankkia ajantasainen kartta seuran toiminta-alueesta. Hirvijaostoa laajennettiin hirviseurueiden metsästyksenjohtajilla. Somerovaaran Erää muistettiin sähkeellä 25- vuotisen olemassa olon johdosta. Horsmassa harjoitusammuntoja jatketaan ampumataidon ylläpitämiseksi, harjoitusvuoro on edelleen vuosittain.

Vuonna 1998 metsälintujen saaliskiintiötä pienennettiin 9 pisteeseen, koska nähtiin taas lintukantojen olevan menossa heikompaan suuntaan.

1999 annettiin Pointer hirvenhaukkuihin alue Kuusamontien pohjoispuolelta. Alueita annetaan edelleenkin metsästyskoirien kouluttamiseen.

Vuonna 2000 seura päätti järjestää uistelukilpailut 10.6. Jolosjärvellä, josta on jo tullut perinne osana kolmesta järvestä, jossa vuosittain järjestetään uistelukilpailut.

Karhujahtiin annettiin lupa myös vieraille koirille ja metsästäjille, taisipa niistä tulla paikallisradiossakin lähetys.

Aikaisemmin olen maininnut Koivulan kämpän, jota muutaman kerran on kunnostettu seuran toimesta ja joka olisi taas ollut kunnostuksen tarpeessa. Leskelän hirviseurue tiedusteli vuonna 2006 Tornator Oy:ltä, oliko sillä jotakin mietittynä kämpän suhteen vai voisiko se siitä luopua ja millä ehdoin. Tornator ilmoitti, että ei ole suunnitelmia ja että voisivat sen myydäkin esim. metsästysmajaksi. Näin sitten Leskelän seurue sen osti ja siirsi sen nykyiselle paikalle samalla sitä kunnostaen ja toivottavasti se nyt kunnostettuna jatkaa olemassa oloaan pitkään muistuttaen tietystä osasta Joloksen kylähistoriaa.

Seuran historian suurin hirvilupien kaatolupamäärä osuu vuodelle 2006, jolloin seuralle myönnettiin 35 aikaisen ja 30 vasan kaatolupa.

Myös metsästystä koskevaa lainsäädäntöä on aina tavan takaa uusittu ja muutettu yhteiskunnan muiden muutosten mukana aina ajankohtaan sopivaksi. Merkittävin haulikkometsästystä koskeva muutos tuli uuden vuosituhannen alkuvuosina, jolloin lyijyhaulien käyttö kiellettiin vesilinnunmetsästyksessä sillä perusteella, että niiden katsottiin pilaavan vesistöjä ja lyijyn joutuvan vesistöistä lintujen ja muiden eläinten ravintoketjuun. Tilalle tuli vismuntti-, sinkki- ja erilaisia teräshaulipatruunoita. Joloksen Erä kielsi rautahaulien käytön kaikessa metsästyksessä vuonna 2007, koska niillä on haittavaikutuksia mm. metsän puiden kautta sahateollisuuden- ja muuhun puutavaran käyttöön.

Vuonna 2008 syntyi Joloksen Erän naapuriksi Nuorittajoki varteen uusi metsästysseura Kallion Erä ry. Tähän uuteen seuraan siirtyi Joloksen seurasta maita n. 1200 hehtaaria ja 20- 25 Joloksen seuran entistä jäsentä.

Toinenkin hanke, joka tuli tietoon ja joka tulee vähentämään seuran metsästykseen vuokrattua pinta-alaa, oli Oulun kaupungin päätös vuonna 2002, jolla Iinatin moottoriurheilukeskus tultaisiin siirtämään Kokkokankaaseen, tutummin Mäkikankaaseen, muutaman vuoden sisällä. Moottoriurheilukeskusta varten on vuokrattu ja vaihdettu maita n. 900 ha alalta.

Moottoriurheilukeskusta varten perustetun yhtiön, Oulun Zone, kanssa on tehty näistä maista metsästysvuokrasopimus, jonka pinta-alaa tarkistetaan aina hankkeen edistyessä. Nyt tiedämme, että työt ovat alkaneet kuluvan vuoden aikana noin 100 ha osalta.

Ylikiimingin kunnan liittyessä vuoden 2009 alusta Oulun kaupunkiin, tuli kaupungilla ajankohtaiseksi luopua tyhjillään olevista vanhoista tarpeettomista koulurakennuksista. Myös Joloksen koulun myyminen tuli ajankohtaiseksi ja vuoden 2009 vuosikokouksessa keskusteltiin asiasta ja päätettiin vähän selvitellä mm. kaupan ehtoja ja rakennusten ylläpitoon liittyviä kuluja. Kesäkokouksessa sovittiin sitten että johtokunta ottaa asian tehtäväksi ja hankkii tarpeelliset selvitykset mahdollista myöhempää päätöksentekoa varten.

Vuoden 2010 ylimääräisessä kokouksessa, joka oli kutsuttu koolle Joloksen koulun kiinteistön takia, keskusteltiin asiasta ja kokouksen osanottajien mielipiteet jakaantui kahtia. Osa kokouksen osanottajista oli sitä mieltä, että pelkästään liikuntahallin hankkiminen ja ylläpitäminen ei sovi metsästysseuran toiminnasta sovittuihin periaatteisiin, koska varsinainen koulurakennushan oli käyttökelvoton. Metsästysseuran yhtenäisyyden säilyttämiseksi Hannu Koret esitti, että myytävä kiinteistö hankittaisiin perustettavan Joloksen urheiluseuran nimiin. Tällä ratkaisulla turvattiin kyläläisten mahdollisuus käyttö liikuntahallia liikuntaharrastuksiin ja säilytettiin metsästysseuran yhtenäisyys. Metsästysseura lupautui samalla vuokraamaan tiloja metsästysseuran tilaisuuksiin mm. vuosittaisten hirvipeijaisten pitämiseen.

Metsäkauriita muutama yksilö on tavattu seuran alueella jo jonkun vuoden ajan. Seura teki kesäkokouksessa 2011 päätöksen rauhoittaa vielä toistaiseksi metsäkauriit metsästykseltä.

Metsäkauriit ovat saapuneet Torniojoen yli Ruotsista 1950-luvulta alkaen ja niiden jälkeläisten siirtoistuttaminen Etelä- Suomeen 1980-luvulla on johtanut siihen, että metsäkaurista esiintyy nyt taas näilläkin seuduilla. Muutamia yksilöitä kaadetaan vuosittain Kiimingin- Ylikiimingin riistahoitoyhdistyksen alueella ja meilläkin tuli ajankohtaiseksi myöntää tälle syksylle kolme kauriinkaatolupaa, joista ainakin yksi on jo käytetty.

Syksyllä 2011 oli metsäkanalintukannan osalta hyvä, niinpä seurakin päätti nostaa jäsenkohtaista kiintiötä siten, että kiintiöpisteet sallivat useamman teeren ampumisen. Hirvikannassa oli jo nähtävissä laskeva kanta ja seurankin hirvijahti venyi aina joulukuun viimeisiin päiviin.

Kuluvan vuoden metsästettävä lintukanta on edelleen hyvä. Hirvilupien osalta jo keväällä lupien hakutilaisuudessa sovimme haettavan lupamäärän lähes puolittamisesta syksyyn 2011 verrattuna. Kanta tulee edelleen laskemaan ja laihoja vuosia on edessä.

Joloksen Erä Ry puheenjohtajat ja sihteerit/ rahastonhoitajat;

Puheenjohtajat                                   Sihteerit/ rahastonhoitajat

Heikki E Leskelä            1962                Eino Kynsilehto                                     1962- 63

Eino Immonen               1963- 65          Reino Koskela                                       1964- 70

Uuno Tauriainen            1966- 67          Lauri Riikola                                          1971- 76

Veijo Lämsä                   1968- 69          Eino Virkkula                                         1977- 86

Antero Karjalainen         1970- 72          Pekka Mettovaara                                1987- 95

Veijo Lämsä                   1973                Eino Virkkula                                         1996- 02

Pekka Niemelä               1974- 76          Pekka Mettovaara                                2003- 05

Veijo Lämsä                   1977                Mikko Lapinlampi                                  2006

Pekka Sivonen               1978- 82          Janne Kalliokoski                                  2007- 09

Pekka Mettovaara         1983- 86           Kimmo Leskelä                                     2010 – 2019

Matti Huttunen              1987- 89           Petri Perätalo                                      2019 ->

Martti Leskelä                1990- 91

Matti Huttunen              1992- 01

Veikko Sivonen              2002- 08

Matti Huttunen              2009

Tuomo Lapinlampi        2010 – 2023

Jouko Leskelä                 2023 ->

Joloksen Erä on myös muistanut seuran hyväksi töitä tehneitä henkilöitä aina sopivassa yhteydessä. Riistahoitoyhdistyksen hopeisen ansiomerkin on saanut Tuomo Lapinlampi sekä pronssisen ansiomerkin että seuran viirin useita pitkäaikaisia seuran toimihenkilöitä että jäseniä. Myös tässä juhlassa muistetaan muutamia ansioituneita seuran jäseniä ja yhteistyökumppaneita.

Mitä on Joloksen Erä tänään?

Seuralle vuokrattu pinta-ala on nykyään noin 12000 ha. Seuran toiminta alue on Säävälästä Mannilaan, siitä Kuusamontien vartta Arkalaan ja Joloskylä. Rajanaapureina ovat pohjoispuolella Somerovaaran Erä ja Upseerien Metsästysyhdistys Rajalasta Säippäsuolle. Idässä naapureina ovat Säippäsuolta Rinteelle Kallion Erä ja Säävälästä Juuvan Haarajärvelle Ylikiimingin Metsästysseura. Juuvalta Mäkisuolle naapurina on Kiimingin Erämiehet ja taas lännessä naapurina on Kellon Metsästysseura.

Seuran yleisiä kokouksia on yleensä kaksi. Maaliskuun vuosikokouksessa käydään läpi seuran sääntöjen määräämät vuosikokousasiat, joita ovat mm. edellisen vuoden tulojen ja menojen hyväksyminen, toimihenkilöille ja elimille vastuuvapauden hyväksyminen sekä alkaneen vuoden tulo- ja menoarvio sekä toimintasuunnitelma muutama asia mainitakseni. Kesäkokous pidetään yleensä elokuun alkupuolella, jossa mm. päätetään tulevan syksyn metsästysasioista.  Johtokunnan tärkeimpiä tehtäviä on viedä yleisten kokousten päätökset käytännön toimiksi ja valvoa niiden toteutumista sekä valmistella asioita yleiselle kokoukselle.

Seuran puheenjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana toimii Leskelä Jouko ja sihteerinä Perätalo Petri

Johtokuntaan kuuluvat lisäksi Leskelä Martti, Utriainen Kari, Leskelä Pentti, Karjalainen Ahti, Leskelä Mikko, Pulkkinen Eemil, Jurvakainen Heikki ja Pohjola Juha-Matti.

Jaostoista voisi mainita hirvijaoston, jonka kokoonpano muodostaa johtokunta vahvistettuna seurueiden metsästyksenjohtajalla. Riistahoitojaoston tehtävää hoitaa myös osaksi johtokunta ja muutama seuran aktiivi.

Jäsen määrä on noin 270. Niin kuin monessa metsästysseurassa tänään myös Joloksen Erässä jäsenistön keski-ikä nousee. Yksi tulevaisuuden haasteita tulee olemaan miten metsästysharrastuksen pariin saataisiin enemmän nuori sekä tyttöjä että poikia. Nuoren, joka tänään aikoo metsästysharrastuksen pariin, niin tie on alussa aika mutkainen. Metsästystutkinnon suorittaminen on vielä suhteellisen vaivatonta, mutta sitten kun alat hankkimaan lupaa aseen hankkimiseen ja hallussapitoon niin sitten tuleekin jo mutkia matkaan. Ensinnäkin omaa asetta et voi saada ennen kuin täytät 18 vuotta. Kantolupaa varten joudut hakemaan johonkin aseeseen rinnakkaislupaa vanhempien suostumuksella, perustelut pitää olla hyvät ja usein vaaditaan kuulumista jo johonkin metsästysseuraan. Sitten ovat testit ja vielä viranomaisen haastattelu, jonka jälkeen lupaviranomainen harkitsee luvan myöntämistä.

Aselain tiukentumiseen on kaikkien tiedossa olevat syyt. Nyt ajateltuna voi vielä tulla eteen tilanne, jolloin valtiovalta joutuu miettimään uusia keinoja riistanhoidollisiksi toimenpiteiksi, jos metsästäjä kunta on vaarassa pienentyä sille tasolle joka ei enää pysty huolehtimaan esim. hirvikannan hoidosta.

Paitsi että seuran jäsenet metsästää se myös hoitaa ja luo edellytyksiä riistan elinolojen parantamiseksi. Seuralla on eripuolilla kylää 5 kpl riistapeltoja sekä yli 30 nuolukiveä hirvien ja porojen suolanjanon tyydyttämiseen. Seuran jäsenet pyytävät vuosittain noin 80-100 minkkiä, kettua, näätää ja supikoiraa.

Pienpetojen pyynti on osaltaan vahvistanut metsäkanalintukantojen elpymisen, josta lintumiehet ovat olleet kiitollisia. Erikseen on mainittava seuran jäsenistä Mauno Siltakoski, joka on vannoutunut näädän pyytäjä jo vuosien takaa, talviset hiihtoretket ovat kestäneet aamusta iltapimeään, hänen näätäsaaliinsa on vuosittain ollut keskimäärin 10- 15 näätää.

Jo aikaisemmin tuli mainittua seuran alueella ainoana koko yhdistyksen alueella toimiva metsäkanalinnun arviointiin käytettävä riistakolmio. Kolmion sivut ovat n. kolme kilometriä pitkiä ja se kävellään aina heinäkuun lopulla vuosittain. Hirvikannan laskentaa suoritetaan aina jahtikauden lopulla jälkilaskentana ja uudelleen maaliskuun kirkkaina päivinä lentolaskentana.

Muusta toiminnasta voisi mainita elokuiset harjoitusammunnat hirvikiväärillä Horsmassa yhdessä Somerovaaran Erän kanssa. Myös alueita annetaan aina päivän tai kahden kestäviin erilaisiin koirien koulutustilaisuuksiin ja haukkukokeisiin. Kesäkuun alussa vuosittain seura on ollut järjestämässä vuosittaista uistelu cupin osakilpailua Jolosjärvellä yhdessä kalastuskunnan kanssa. Venekuntia on ollut noin 40 ja ylikin.

Noin 40 vuotta vanhaan metsätieverkon hoitoon seura on aina osallistunut resurssiensa mukaan.

Hirvimetsästys on edelleen seurassa keskeisellä sijalla. Vuosittain metsästykseen osallistuu n. 70 seuran jäsentä. Metsästys tapahtuu lähes kokonaisuudessa koirien avulla ja niitä onkin hirvimetsällä isäntien kanssa syksyisin jo yli kymmenen koiraa sekä lauantaisin että sunnuntaisin. Syksyiset hirvipeijaat kokoavat yhteisen keiton ääreen noin 200..250 maanomistajaa perheineen, kylällä asujaa sekä seuran jäsentä perheineen.

Hirvipeijaisissa olemme nytkin ja siinä samalla vietämme seuramme 60- vuotisjuhlia. Tässä yhteydessä seuran puolesta esitän teille arvoisat maanomistajat parhaimmat kiitoksen metsästäjien puolesta, kun olette antaneet maanne tämän jalon harrastuksen käyttöön.

Metsästysseura Joloksen Erä ry:lle onnentoivotukset 60 olemassa olon vuodesta ja jäsenistön toivomus pitää seura yhtenäisenä ja elinvoimaisena seuraavatkin 60 vuotta.