Aika ennen seuran perustamista
Ensimmäiset metsästysseurat perustettiin 1865 Venäjän vallan alaisuudessa, jolloin suurruhtinaskunnan edustajat sallivat niiden perustamisen. Tämä merkitsi järjestäytyneen metsästyksen alkua.
Kehitystä osoitti myös kahden uuden metsästysasetuksen säätäminen 1800- luvun loppupuolella. Tähän saakka meillä noudatettiin Ruotsin metsästyssäännöksiä. Ensimmäinen Suomen suurruhtinaskuntaa koskeva metsästysasetus säädettiin 1868 ja sitä uudistettiin perusteellisesti 1898.
Jotta heikommankin lukutaidon omaavat olisivat tulleet tietoiseksi lain sisällöstä, niin koko asetus ” ylösluettiin saarnastuolista” kirkonmenojen yhteydessä. Näin tehtiin myös jos jokin säädöksen kohta muuttui.
1900- luvun alkaessa Suomessa oli noin 70 rekisteröityä metsästysseuraa. Osa oli suuria läänin käsittäviä seuroja ja osa paikallisia metsästysyhdistyksiä. Valtaseura oli Suomen Metsästysyhdistys, joka oli ensimmäisenä metsästysseurana saanut toiminnalleen senaatin hyväksynnän vuonna 1865. 1900- luvun alussa sillä oli jo valtakunnallisen järjestön rooli.
Vuosisadan vaihtuessa, sortovuosien aikana Venäjä tiukensi otettaan ja halusi poistaa suomalaisten erityisoikeuksia, näihin erityisoikeuksiin kuului myös metsästykseen liittyviäkin oikeuksia. Näistä sortovuosista seurasi se, että Suomen Metsästysyhdistyksen rahastonhoitaja ja johtokunnan jäsen Eugen Schauman ampui kesäkuussa 1904 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin.
Sortovuosista seurasi myös se, että valtiovalta kielsi mm. yhteiskokousten järjestämisen ja seurat joutuivat hakemaan lupia ampumatoimintansa järjestämiseen. Osa seuroista sai luvan ja osalle lupaa ei myönnetty. Joidenkin seurojen jäsenet joutuivat mm. tarkkailuun ja osa menetti aseensa. Tämä johti myös siihen, että osa metsästäjistä joutui piileskelemään metsässä hankkiakseen perheellensä ruokaa. Sekasorron aikana mm. hirvikanta hupeni lähes sukupuuton partaalle.
Tuo 1898 asetus oli voimassa yli 30 vuotta. Tässä asetuksessa säilytettiin metsästysoikeuden ja maanomistuksen ikivanha sidonnaisuus. Maanomistajat voivat perustaa yhtenäisiä metsästysalueita ja siinä opastettiin myös miten vuokrasopimuksia oli tehtävä. Valtio maksoi tapporahaa suurpedoista ja ketuista. Kunnat velvoitettiin maksamaan tapporahaa huuhkajasta, kanahaukasta, korpista ja variksista. Asetuksessa lueteltiin myös hyödylliset otukset – nykyiset riistaeläimet. Näille oli säädetty myös metsästysajat. Hirvenmetsästys oli kielletty, mutta erillisellä asetuksella voitiin sallia metsästettävän koirashirveä syyskuun kahdeksan ensimmäisen päivän aikana.
Uudesta metsästyslaista alettiin keskustelemaan jo 1920- luvulla ja Suomen ensimmäinen metsästyslaki vahvistettiin 1934. Uudessa laissa säilyi vahva maanomistuksen ja metsästysoikeuden sidonnaisuus. Uutta laissa oli jokaisen metsästäjän vuosittain maksettavaksi tullut riistanhoitomaksu eli hankittavaksi tuli metsästyskortti. Ensimmäisenä vuonna 1934 kortin lunasti noin 67 000 henkilöä. Laissa säädettiin myös valtion metsästyksenvalvojista, riistahoitoyhdistysten perustamisesta sekä pohjoisten kuntien asukkaiden vapaasta metsästysoikeudesta valtionmailla. Laissa oli myös säädökset metsästysajoista, rauhoitusajoista sekä seuraamukset lain rikkomisesta.
Tärkein riistaeläin 1900- luvun ensimmäisellä vuosisadan puoliskolla oli orava, sitä pyydettiin parhaimpina vuosina yli 2 milj. kappaletta. Oravannahka oli niin arvokas, että miehet metsäsavotoilta saattoivat lähteä paremman ansion toivossa oravametsälle. Ketunnahkakin oli niin arvokas, että pitäjässä saattoi kierrellä jopa revonjälkien ostajia. 1938- 1940 ketunpyynti oli luvanvaraista. Hirveä metsästettiin vuodesta 1898- vuoteen 1923, jolloin se rauhoitettiin kymmeneksi vuodeksi.
Sota-aika
Sota-aikaan metsästettiin myös kotirintamalla, jossa muutoin elettiin tiukkaa säännöstelyn aikakautta.
Vuonna 1941 valtiovalta sääti pakkoluovutussäädöksen, jonka mukaan esim. hirvenpyyntiluvan saanut sai pitää kaatamastaan hirvestä 50 kg lihaa itsellään, loput oli luovutettava valtiolle. Tämä johti siihen, että hirvien keskipainoksi tuli n. 100- 110 kiloa. Tätä säädöstä muutettiin sitten myöhemmin sellaiseksi, että valtion tuli saada puolet hirvestä ja että puolittaminen tuli tapahtua sahaamalla ruho selkärankaa pitkin kahtia. Tämä taas johti siihen, että hirvien keskipaino nousi vuodessa useilla kymmenillä kiloilla.
1950- luvulla asetettiin komitea valmistelemaan uutta metsästyslakia, joka sai luonnoksen valmiiksi 1959. Sitten alkoivat keskustelut ja lausuntokierrokset ja laki hyväksyttiin 1962. Tässä säädettiin mm. metsästysalueiden perustamisesta sekä Metsästäjien Keskusjärjestön tehtävistä. Keskusjärjestön toiminta perustettiin sille, että metsästäjät itse hoitivat tästä eteenpäin metsästystoiminnan käytännön järjestelyn. Eli se sai valtiollisen tunnustuksen ja metsästäjät saivat lisää valtaa päättää omista asioistaan.