Seuran historian jakso 50 vuodesta 60 vuoteen (jatkoa) /Martti Leskelä
Kymmenen vuotta sitten, syksyllä 2012 vietimme tässä tilassa metsästysseuran 50- vuotispäiviä hirvipeijaiden yhteydessä. Siinä tilaisuudessa myös muistettiin riistahoitoyhdistyksen ansiomerkeillä 9 seuran toiminnassa ansioituneita jäsentä. Pronssinen ansiomerkki myönnettiin Martti Pulkkiselle, Kauko Leskelälle, Hannu Koretille, Esa Laamaselle, Leo Pekka Niemelälle, Veikko Sivoselle ja Martti Leskelälle. Riistahoidon ansiomerkki Mauno Siltakoskelle ja Matti Huttuselle. Myös tässä tilaisuudessa seuran viettäessä 60 vuotista olemassaoloaan muistetaan jälleen muutamaa jäsentä riistanhoitoyhdistyksen myöntämillä ansiomerkillä.
Metsästysseurat ovat pisimpään aktiivisesti toimineita yhdistyksiä koko valtakunnassa. Toiminta on perinteistä, mutta kyllä seurojen toimintaan muuttuva aika tuo omia muotojaan ja toimintatapoja.
Karhun metsästykseen kiinnostus on lisääntynyt jäsenten keskuudessa. Seura sallii myös karhunpyynnin seuran mailla naapuriseurojen jäsenille yhteismetsästyksenä oman väen kanssa. Metsäkauris on myös levinnyt ja niitä onnistuu myös näkemään kylän pelloilla tavan takaa. Seura sallii kauriin metsästyksen jäsenilleen, saaliskiintiötä on kasvatettu vuosien kuluessa 3 kpl tämän päivän 10 kpl kiintiöön, Saaliiksi on saatu vuosittain 3-5 kpl. Kaadetusta kauriista on tehtävä ilmoitus.
Kesäkokouksessa 2012 päätettiin 75- vuotta täyttävän jäsenen oikeudesta vapautua jäsenmaksuista.
Keväällä 2015 Kiiminki- Kollajan paliskunta oli saanut yhden suden vahinko perusteisen kaatoluvan ja seuran johtokunta päätti sallia suden metsästyksen myös seuran alueella järjestettynä jahtina, johon seuran jäsenten oli mahdollisuus osallistua. Näin susikin oli virallisesti tullut kuvioihin mukaan. Seuran jäseniä on osallistunut vahinkoperusteisiin pyynteihin tämän jälkeenkin lähiympäristössä.
Kesällä 2015 kesällä johtokunta keskusteli Kiimingin yhteismetsän kanssa metsästysvuokraasioista, sillä maanomistajan liittyessä yhteismetsään myös metsästysvuokrasopimuksen tekijänä on isännän sijasta yhteismetsä.
Kesän 2015 riistakolmiolaskennan tulos oli heikko, vain viisi havaittua metsälintua. Muistamme että 2013 tammikuulla oli runsaasti yliajettuja teeriä Kuusamontiellä, isoja parvia oli nähty myös muualla maanteillä. Nyt jo edesmennyt ” susi pulliainen”, Professori Erkki Pulliainen kertoi tuolloin, että jäätynyt ravinto voi aiheuttaa kuolemat. Jäätävä tihku muodostaa koivunsilmuihin jääkerroksen ja tämä jää sitten sulaa linnun ruuansulatuskanavissa ja muodostunut sulamisvesi on liukastuttanut kivipiiraan kivet jolloin niiden ravinnonmurskauskyky on romahtanut. Tulivatko teeret sitten teille uusien kivien toivossa mene ja tiedä. Myös 2014 riistakolmiolaskennat osoittivat teerikannan romahtaneen.
Metsäkanalintujen aallonpohja jatkui muutaman vuoden ja vasta 2019 kanta oli sellainen, että metsästysaikaa pidennettiin yhdestä kuukaudesta kolmeen kuukauteen ja ukkoteeren metsästys sallittiin tammikuun 20 päivän 31 päivän välisenä aikana. Koppelon ja riekon rauhoitus on jatkunut jo pitkään.
Syksyllä 2015 oli seuralla käytettävissä 19 aikaisen ja 19 vasan kaatoluvat, joista seura ”pankitti” eli pisti hyllylle 3 aikaista ja 3 vasaa, joita ei käytetty.
24.3.2016 johtokunnan kokouksessa jouduimme käsittelemään ilveksen metsästykseen liittyvää pyyntöä, sillä paliskunta oli saanut yhden ilveksen pyyntiluvan ja tuo lupa alue koski myös seuramme alueita. Seuran jäsenille taattiin myös oikeus osallistua jahtiin, yhteyshenkilö paliskunnan suuntaan oli Ari Lapinlampi. Näin myös kaikkiin suurpetojemme jahtiin ahmaa lukuun ottamatta on ollut mahdollisuus osallistua seuramme alueella.
Syksyn 2016 hirvijahdissa oli käytettävissä 19 aikaisen ja 19 vasan kaatolupaa, joista pankitettiin 4 aikaista ja 3 vasaa, jotka otetaan käyttöön jos syksyn jahti alussa osoittaa kannan sen kestävän.
Vuonna 2017 metsästysseura päätti hakea kolmea ilveksen pyyntilupaa yhdessä paliskunnan ja naapuriseurojen kanssa. Ilveksen pyyntiluvan hakemisen edellytys on riittävä määrä jälkihavaintoja valtakunnallisessa Tassu- järjestelmäsää. Yhtään ilvestä ei ole saatu seuramme alueella pyyntiluvista huolimatta.
Syksyn 2017 hirvijahtiin seuralle myönnettiin 20 aikaisen ja 14 vasan kaatoluvat, tämä oli toistaiseksi viimeisin ns. lihava vuosi, jonka jälkeen lupamäärät ovat tippuneet tämän päivän 7 aikaisen ja 7 vasan kaatolupaan.
Keväällä 2018 johtokunnan tehtäväksi oli annettu seuran sääntöjen uudistaminen, jotka sitten 22.4.2018 yleisessä kokouksessa hyväksyttiin. Sääntöjen merkittävin muutos oli maaomistuksen kautta tapahtuvan jäsenyyden laajeneminen myös maanomistajan lapsenlapsiin. Tällä halutaan vastata ns. seurojen ”ukkoutumiseen” saamalla nuoria heti halutessaan seuran jäseneksi. Toinen merkittävä muutos oli johtokunnan jäsenille valittavat kolme varajäsentä vuosittain. Tämän tarkoitus on saada aina johtokunta päätösvaltaiseksi koska tänään esim. työtehtävät vievät ihmisiä joskus kauaskin ja pääsy kokoukseen siten estyy.
Vuoden 2020 maaliskuussa joutui johtokunta tekemään päätöksen jolla maaliskuulle suunniteltua vuosikokousta jouduttiin siirtämään myöhempään ajankohtaan maailmalla ja meilläkin puhjenneen korona pandemian takia. Tämän päätöksen joutuivat tekemään lukuisat yhdistykset. Kokousta siirrettiin aina kesäkokouksen yhteyteen. Kesäkokous 9.8.2020 olikin sitten maraton kokous, joka kesti 3,5 tuntia sillä olihan käsiteltävänä kahden kokouksen asiat.
Syksyn 2020 perinteiset maaomistajien ja jäsenten hirvipeijaat jouduttiin järjestämään ns. ”take away” periaatteella, eli keitto pakattiin valmiiksi annosrasioihin ulkona jaettaviksi. Tämäkin meiltä onnistui eriomaisesti.
26.6.2020 johtokunta piti kokouksen, joka koski Ylikiimingin kalastuskunnan suunnittelemaa hanketta ” Järvien vesien parantamisesta välillä 15.5.2020- 30.6.2022”. Hanke koski Jolosjärveä ja Karahkanjärveä. Vedenlaatua pyritään parantamaan poistamalla niittämällä kasvillisuutta ja pyytämällä paunetilla vähempiarvoista kalaa. Kalastuskunta oli hakenut avustusta elinkeino- ja ympäristökeskukselta ja saanut kolmelle vuodelle. Kesän 2020 osalta niitto jäi tekemättä viranomaiskäsittelyssä tapahtuneitten viivästysten takia. Hanke siirtyi siten vuodella eteenpäin ja siten viimeisin niitto tämän hankkeen osalta on kesällä 2023. Ensimmäinen tämän hankkeen mukainen niitto tehtiin 2021 kesällä ja toinen yläselän osalta elokuussa 2021. Kesällä 2022 tehtiin kaksi niittoa ja suoritettiin alkukesällä paunettipyyntiä kolmella pyydyksellä ja poistettu kalamäärä oli noin 1300 kg. Niittojätettä on poistettu kahden kesän aikana noin 150 traktorikuormaa konetyönä sekä nuottaa apuna käyttäen. Metsästysseura on sitoutunut tekemään työt talkootyönä korvausta vastaan, myös kulut laskutetaan ja tilitetään eteenpäin. Hanke on vaatinut onnistuakseen muutaman seuran jäsenen aktiivista työpanosta. Kesällä 2022 mukana on ollut myös joitain Joloksen Urheiluseuran jäseniä. Järveä on toki niitetty aikaisemminkin paikka paikoin vuosikymmenten saatossa kyläläisten toimesta. Alaselällä erityisen maininnan ansaitsee Aimo Heinonen, hän on pitänyt alapuolisen osan hyvässä kunnossa.
Kulunut vuosikymmen on ollut seuran toiminnassa aktiivista, meillä on ollut 30 vuotta toimiva riistakolmiolaskenta, johon on osallistunut heinäkuun lopulla 12..15 hlöä ja jälkihiet on aina otettu Tuomon savusaunassa ja viruteltu itseämme Lapinjärvessä. Toukokuun lopun kalakilpailut on järjestetty keväisin koronavuotta lukuun ottamatta. Kolmen järven cup kalastuskilpailuun on osallistunut vuosittain noin 40..50 venekuntaa. Koirakokeisiin on tarjottu aina maastoja aina tarpeen mukaan, on pidetty tappisarvikokeita, Rantapohjahaukkuja, jäljityskoirakokeita ja kettukoirakokeita jopa SM tasolla. Näiden kokeiden ja haukkujen ohella on myös seuran jäsenillä mahdollisuus uuden oppimiseen ja itsenä kouluttamiseen mm. kilpailutuomareiksi. Arkalan kettuporukka on riistahoitoyhdistyksen pienpetokilpailujen kesto voittaja. Porukan rungon muodostavat Joloksen ja Somerovaaran seurojen jäsenet, vuosittainen pyydetään noin 40..50 pienpetoa ja parikymmentä kettua.
Seuran puheenjohtajana jatkaa Tuomo Lapinlampi ja sihteerinä Petri Perätalo. Johtokunnan muodostaa kuusi jäsentä ja heillä kolme varajäsentä. Jäsenmäärä on pysynyt noin 250 henkilössä.
Jos katsomme hieman tulevaisuuteen niin meillä 1940- ja 1950- luvulla syntyneillä enemmän on taas otettava askeleita tulevalla kymmenvuotiskaudella kuin menneellä. Metsäkanalintujen kanta on taas hyvä, tammikuun jahtiaikaa on jatkettu. Hirvikanta on asettunut luonnonvarainkeskuksen asettamaan tavoitearvoon n. 2,7 hirveä 1000 ha kohden ja se taas ei tulevaisuudessa anna mahdollisuutta lupamäärien lisääntymiseen. Metsästysolosuhteet ovat muuttumassa kahden sähkön kantaverkkolinjan johdosta, toinen kulkee Juualta Vantuselän kautta Oulun Zoneen ja toinen Kestin suunnasta Maijasuon- Kortesuo- Arkalaan. Linjoille raivataan 60 metrin levyiset käytävät maastoon joihin Fingrid lunastaa käyttöoikeuden. Kolmas mahdollinen muutos voi tapahtua mahdollisen Varpasuon tuulivoimapuiston johdosta, jonka vaatima pinta-ala on merkittävä riippuen tuulimyllyjen määrästä. Nämä hankkeet muuttavat riistan elinolosuhteita ja kulkuväyliä sekä ovat vaaraksi mm. lentäville linnuille.
Peijaisten syntyä
Peijaiset ovat karhun tai muun ison riistaeläimen kaadon tai itse kaadon kohteeksi joutuneen eläimen kunniaksi järjestetyt pidot. Joissain murteissa peijaiset on vanhastaan tarkoittanut myös hautajaisia tai erilaisia pitoja ylipäätään.
Rituaaleissa saaliiksi saatu eläin pyrittiin palauttamaan uuteen elämään metsästysmaille. Peijaisilla pyrittiin turvaamaan, että metsässä olisi riistaa jatkossakin. Tällaisia rituaaleja tunnettiin monilla pohjoisilla kansoilta. Peijaisissa näkyy usko eläimen sielunvaellukseen. Peijaisissa lepyteltiin saalista, jotta se haluaisi syntyä uudelleen metsään.
Karhun kunniaksi järjestetyt pidot, karhupeijaiset, ovat ainoa varmasti nykypäiviin säilynyt perinteinen suomalainen peijaisrituaali, ja aikaisemmin on voinut olla peijaisia ja niitä muistuttavia juhlia muillekin eläimille.
Hirviä on voitu peijaistaa muinoinkin, mutta nykyiset hirvipeijaiset edustanevat uutta perinnettä. Hirvipeijaiset ovat lähinnä sosiaalinen tapahtuma, joihin yleensä kutsutaan jahdissa käytettyjen alueiden maanomistajia.
Karhun kallojen rituaalinen säilyttäminen saattaa olla hyvin vanha toimitus. Se on levinnyt useille pohjoisen luonnonkansoille, ja jo luola ihmisten tiedetään luolalöytöjen perusteella tehneen niin.
Vanhimmat kuvaukset peijaisista ovat heinäkuun 15 päivältä 1640, jolloin vietettiin Turun akatemian vihkimisjuhlia. Mukana juhlissa oli Pietari Brahe sekä muu suomalaisylimistö: virkamiehet, ritarit, aatelit ja professorit. Mukana juhlissa oli myös piispa Iisak Rothovius, joka piti juhlassa niin sanotun ” Suuren Juhlasaarnansa”. Hän kuvaili värikkäin sanoin ”suomalaisten menoja”, joita hän myös nimitti perkeleen palvelemiseksi. Rothovius puuttui myös saarnassaan suomalaisten karhuriitteihin: ” Karhua pyytäessään he kuuluvat pimeydessä panevan pystyyn pidot, juovan karhun pääkallosta, murisevan niin kuin karhu murisee, ja niin he kuuluvat hankkivan lisää pyyntionnea”.
Kun karhu oli kaadettu, sille uskoteltiin usein laulaen, että oli tapahtunut vahinko. Peijaiskuvauksissa karhunkaataja laulaa pian karhun kuoltua sovittelevaan sävyyn ja kertoo karhulle, että hän kuoli vahingossa tai omasta syystään. Kalevalan mukaan:
Otsoseni, ainoiseni,
Mesikämmen, kaunoiseni!
Elä suutu suottakana!
En minä sinua kaannut:
itse vierit vempeleltä,
hairahit havun selältä,
puhki puiset kaatiosi,
halki haljakan havuisen.